Sikke Sumarin minttusalsa resepti

 

Aamulla kävellessäni yrttitarhani ohi huomasin, että siellä mintut alkavat pikkuhiljaa mustua, joten on aika tehdä niistä jotain hyvää nyt heti. 

Illan menussakin sattui olemaan lammasta, joten mieleen tuli minttusalsa tai minttuchutney ja kaivoin samantien esiin reseptikirjani.

Valitsemassani reseptissä käytetään mintun kaverina kirpeää, vihreää omenaa, limemehua sekä punasipulia ja hunajaa, joita kaikkia täällä Namastessa on käden ulottuvilla.

 

Siken minttusalsan aineksia

 

Hommiin siis ja näin se kävi: 

Keräsin reilun kimpun minttua ja riivin lehdet niin, että niitä olisi kaikkiaan noin 3 dl. Kuorin ja pilkoin omenan ja lisäsin mintunlehdet ja omenalohkot tehosekottimen kulhoon. Samalla pilkoin myös punasipulin.

 

Minttusalsan valmistusta

 

Sitten kulhoon sipulisilppu, hunaja ja limen puristettu mehu sekä teelusikallinen suolaa ja kone käyntiin.

 

Minttusalsan ainekset silputtuna blenderissä

 

Valmista tuli ja maistoin. Huh – olipa aika tanakka maku, jotain tämä vielä kaipaa tajusin ja lorautin sekaan hiukan omenamehua, mutta ei se auttanut asiaa.

 

Sitten katseeni osui maustehyllylle ja mikäs muu siellä tarjosi itseään tähän pelastukseksi kuin Terra Creta luomu oliiviöljy! Lorotin kulhoon tätä ihanaa öljyä vajaan desin verran, pyöräytin taas ja avot! TÄYDELLISTÄ TULI!

 

Siken minttusalsan pelastus

 

Resepti

 

3-4 dl mintunlehtiä

1 vihreä omena kuorittuna ja lohkoina

1 rkl hunajaa

1 tl suolaa

1/2 pientä punasipulia silppuna

1 limetin mehu

1 dl Terra Creta oliiviöljyä

 

Lisää mintunlehdet, omena, sipuli, hunaja ja suola tehosekoittimen kulhoon, käytä konetta niin että syntyy murumainen seos.

Lisää hiukan limetin mehua ja lopuksi oliiviöljyä niin, että saat syntymään toivomasi koostumuksen.

 

Minttusalsa on valmis

 

Rakkaudella, 

Sikke Sumari -

 

 

Huom! Kassalla kun käytät alekoodia "SIKKE", saat aina kaikista Miraz.fi -verkkokaupan tuotteista -20%! 

Pääset tutustumaan Terra Cretan tuotteisiin tästä ja Nami Namaste kirjaani tästä