Ihanaa, nyt niitä saa – puolukoita! Olen puolukkapiiraiden suuri ystävä. Niiden metsäisen kirpeä maku houkuttaa ottamaan aina palasen lisää, kunnes piirakasta ei ole kuin murut jäljellä. Tuntuu, että siinä haukkaa palasen terveyttä, kun metsän marjoja käsittelemättömänä nauttii. Siksi laitan aina myös tuoreita, sokeroimattomia marjoja ison lusikallisen piirakkapalan päälle.

 

Mutta ei se riitä, että täyte on hyvää, pohjan pitää myös olla hyvä ja murea ja jos mahdollista niin täynnä terveyttä myös! Siksi muistutankin, että piirakkapohjaan voi voin sijaan käyttääkin oliiviöljyä. Ja kyllä, makeaan piirakkaan se sopii myös mitä parhaiten.

 

 

Oliiviöljypohja on nopea ja helppo tehdä – ainekset sekoitetaan keskenään ja painellaan vuokaan, joka täytetään samantien ja paistetaan.

 

Tätä pohjaa voit käyttää muihinkin piiraisiin. Jos teet suolaisen piiraan, niin jätä sokeri pois ja vaihda osa vehnäjauhoista esimerkiksi grahamjauhoihin.

 

Ja näin se käy!

 

 

Pohja

 

250 g jauhoja

¼  tl suolaa

1 tl sokeria

½ tl leivinjauhetta

1 dl Terra Creta luomuoliiviöljyä

½ dl vettä

 

28 sentin vuoka

 

Yhdistä jauhot, suola, sokeri ja leivinjauhe.

 

Vispaa yhteen öljy ja vesi ja sekoita seos haarukalla kuiviin aineksiin niin, että syntyy murumainen taikina. Tässä voit käyttää myös sormenpäitä, mutta älä vaivaa tai käsittele taikinaa liikaa.

 

 

 

Painele taikina sormin 28 -senttisen piirasvuoan pohjalle ja reunoille.

 

Käytä jotain tasapohjaista astiaa apuna painellessasi taikinan vuokaan, niin saat siitä tasaisemman.

 

 

Kun pohja odottaa valmiina vuoassa, on aika tehdä täyte:

 

 

Täyte

 

2 munaa

2 dl sokeria

2 dl ranskankermaa

1 rkl vehnäjauhoja

1 tl vaniljasokeria

1 tl kanelia

1 dl puolukkahilloa

2 dl puolukoita (pakastetut sopivat myös)

 

 

 

Sitten vain täytetty piirakka uuniin 180 –asteeseen noin puoleksi tunniksi. Seuraa kypsymistä loppuvaiheessa. Kun täyte näyttää pullistuvan se alkaa olla valmis. Se laskeutuu kyllä, kun piiras jäähtyy.

 

Tarjoa jäähtynyt piiras tuoreilla puolukoilla kruunattuna, ja minttukin sopii makuun oikein hyvin.

 

 

 

 

Maukkaita makuhetkiä!! 

Sikke Sumari -

 

 

Huom! Kassalla kun käytät alekoodia "SIKKE", saat aina kaikista Miraz.fi -verkkokaupan tuotteista -20%! 

Pääset tutustumaan Terra Cretan tuotteisiin tästä ja Nami Namaste kirjaani tästä