Sikke Sumarin Caprilainen tomaatti-mozzarellasalaatti resepti

 

Caprese eli Caprilainen tomaatti-mozzarellasalaatti on täydellinen hyvien raaka-aineiden liitto. Parhaimmillaan se on silloin, kun tomaatit ovat auringon kypsyttämiä ja täydellisen makeita.

Mutta sellaisiahan ei Suomesta saa kuin kesällä – jos silloinkaan.

 

Jotain on siis tehtävä, sillä mozzarellaa saa nyt aika hyvin ihan lähikaupoistakin. On kuitenkin oltava tarkka laadusta. Tähän ei kelpaa mikään muu kuin puhvelinmaitomozzarella, mutta sitäkin saa oikein hyvänlaatuista esimerkiksi Pirkan  laatikkoon pakattuna pallerona. Laatikon sisällä on tietysti pussi, jossa ihana mozzapallero lepää liemessään ja odottaa pääsevänsä herkuttelijan lautaselle!

 

Raaka-aineet Sikke Sumarin salaattiin

 

Basilikaa saa kaupoista myös ja se, mikä viimeistelee tämän salaatin täydelliseksi makunautinnoksi on ilman muuta hyvä extra neitseellinen oliiviöljy.

 

Niistä paras mielestäni tulee – ehkä yllättäen, Italiafani kun olen -  Kreetan saarelta Kreikasta! Olen siellä käynyt ja tutustunut Terra Cretan oliiviviljelmiin, poimintaan ja puristukseen ja omin silmin todistanut, millä rakkaudella ja intohimolla siellä oliiviöljyyn suhtaudutaan.

 

Sikke Sumari ja Terra Cretan oliivit

Terra Cretan oliiviviljelmät

 

Mutta niihin tomaatteihin! Uunin lämpö tekee niille ihmeitä. Oksassa vielä kiinni olevat tomaatit ovat parhaita, joten hanki niitä.

 

Mausteet ja oliiviöljyä tomaattien päälle

 

Penslaa tomaatit oliiviöljyllä ja suolaa ja pippuroi ne. Tuntuu, ettei pintaan jää paljonkaan kiinni, mutta kyllä siihen tarpeeksi jää.

 

maukkaat tomaatit uuniritilälle

 

Asettele tomaatit varovasti uuniritilälle, jonka alla on astia, ettei uuni likaannu. Näin ne saavat lämpöä jokapuolelle – ja paahda uunissa 150-asteessa kunnes näet, että niiden kuori pullahtaa, mutta ei vielä halkea. Tässä täytyy olla vähän tarkkana, sillä aika riippuu tomaattien koosta. Isot kestävät kauemmin, jopa tunnin, mutta pienet pullahtavat nopeammin.

 

 

Anna tomaattien jäähtyä huoneenlämpöisiksi ja kokoa sitten jokaiselle oma salaattilautanen kuvan ohjeen mukaan. Mausta sormisuolalla ja mustalla pippurilla ja oliiviöljyllä. Äläkä säästele oliiviöljyä, sillä se lakaistaan lopuksi paahdetun leivän siivulla parempiin suihin!

 

 

Parempaa alkuruokaa tai lounasannosta en tiedä! 

 

Rakkaudella, 

Sikke Sumari -

 

 

Huom! Kassalla kun käytät alekoodia "SIKKE", saat aina kaikista Miraz.fi -verkkokaupan tuotteista -20%! 

Pääset tutustumaan Terra Cretan tuotteisiin tästä ja Nami Namaste kirjaani tästä